Kulta on aina ollut arvostettu vaihtokaupan väline

Kulta on kiehtonut ihmisiä läpi ihmiskunnan historian. Se on kaunis ja helposti työstettävä jalometalli, jolla on arvokas aura. Siitä on tehty statussymboleita, kuten kruunuja ja koruja, sekä tietysti valuuttaa. Se on aina ollut arvokas vaihtokaupan väline, ja vielä tänäkin päivänä se on arvostettu sijoituskohde. Kultaa on myös käytetty sairauksien, kuten reuman hoitoon entisaikoina, joten kulta on arvokasta monellakin tapaa. Kultaa käytetään myös joskus ruoassa tai juomassa koristeena. Kulta ei ole ihmiselle pienissä määrissä vaarallista, joten sitä voi huoletta nauttia. Kallis koriste se kylläkin elintarvikkeille on, joten ihan arkiruokaan sitä ei ehkä raaski käyttää.

Kullankaivuuta on harrastettu Suomessakin

Kullan kemiallinen merkki Au tulee latinan sanasta Aurum, joka tarkoittaa hohtavaa sarastusta. Tämän hohtavan sarastuksen moni toivoi näkevänsä 1800-luvulla, jolloin kultakuume valtasi vapaan maailman. Monet miehet lähtivät etsimään kultaa äkkirikastumisen toivossa kultakaivoksille. Suurin tämä ilmiö oli Kanadassa ja Yhdysvalloissa, mutta myös kultakoruja-myykultasiSuomessa koettiin pienoista kultakuumetta, joka keskittyi Suomen Lappiin. Toiveikkaat kullanetsijät valtasivat Lapin 1800-luvun lopulla, mutta melko laihoin tuloksin. toinen kultakuume sijoittui Lemmenjoen kupeeseen toisen maailmansodan jälkeen, jolloin monet edelleen elävät mainaritarinat saivat alkunsa.

Suomessa on edelleen Lapissa kullankaivuutoimintaa, mutta varsinainen kultakuume on parantunut jo aikaa sitten. Suomen kultavarannot eivät ole nimittäin erityisen merkittävät maailmanlaajuisesti tarkasteltuna, joten suurimmalle osalle Lapin mainareista kyse on vain harrastuksesta.

Kultalaskuri kertoo sinulle, kuinka paljon voisit saada rahaa vanhoista kultakoruistasi.

Aina joskus jotakuta kuitenkin jopa kokematontakin kaivajaa voi onnistaa. Suurin turistin koskaan löytämä kultahippu on painanut 39,6 grammaa. Hippu sai nimen Mopo-hippu, sillä sen löytänyt poika osti hipusta saamillaan rahoilla itselleen mopon. Ehkä kullalla ei siis ole kovinkaan helppoa rikastua Suomessa, mutta joskus onni on myötäinen.

Kulta menee hyvin kaupaksi

Kultaan on hyvä sijoittaa, sillä sen arvo harvoin laskee, vaikka inflaatio ja talouden muut heilahtelut alentaisivat muiden sijoitusten arvoa. Kulta on lähes aina haluttu ostokohde. Sen vuoksi, jos itselläsi esimerkiksi pyörii myymättömiä kultaesineitä nurkissa, niin ostaja löytyy varmasti. Myykultasi.fi auttaa sinua löytämään parhaan paikan myydä tarpeettomat kultaesineesi. Kotona lojuvat turhat kultaesineet voikin kätevästi muuttaa rahaksi myymällä ne pois. Esimerkiksi monille naisille kertyy paljonkin helyjä, joiden ainoa tehtävä on kerätä pölyä laatikon pohjalla. Kannattaakin antaa tarpeettomalle kultaesineelle uusi elämä myymällä se pois, jolloin siinä oleva kulta saa uuden elämän toisessa muodossa.